Etsimme tuottajaa

June 19, 2019

Etsimme tuottajaa vastaamaan asiakasuhteista ja tuotantopalveluiden toteutuksesta.

Tuottajana vastuullasi on asiakkaiden kontaktointi, asiakastapaamiset sekä asiakaskohtainen palveluiden suunnittelu ja tuotantopalveluiden toteutus. Toimit kapellimestarina sille, että asiakas on tyytyväinen palvelun ja tuotannon lopputuloksiin. Olet tehnyt jo aikaisemmin tuottajan töitä, joten tiedät mitä se vaatii. Odotamme lisäksi intoa kehittää omaa osaamista asiakassuhteen hoitamisessa ja tuotantopalveluiden kehittämisessä eri kokoisissa asiakkuuksissa.

Tavoitteenamme on kasvattaa myyntitiimiä ja tuotantotiimiä sekä kehittää toimintaamme, joten toivomme osallistumista toimintamallien suunnitteluun ja toteutukseen tulevaisuuden kasvun tueksi. Toivoisimme sinulla olevan jo ennestään vahvaa käytännön tuotanto-osaamista. Lisäksi kokemus asiakassuhteen hallinnasta ja myynnin tehtävistä (soitot, tapaamiset, inbound, jne) saavat ison plussan.

Loppujen lopuksi me kaivataan hyvää tyyppiä, jolla on intoa kehittää omaa osaamista ja halua oppia uusia asioita kasvavassa yrityksessä.

Työ on kokoaikainen ja pääsisit perehtymään tehtäviin kesälomien jälkeen. Me tehdään töitä pääsääntöisesti arkisin ja joustavilla työajoilla. Suurin osa tuotannoista ovat Helsingissä ja Suomessa, mutta kansainvälisissä asiakkuuksissa pääset työskentelemään mielenkiintoisissa kuvauspaikoissa ulkomailla.

Hakuaika päättyy 16.8.2019 tai kun sopiva henkilö on löytynyt. Olemme ehkä tavanneet jo aikaisemminkin tai tiemme eivät ole vielä ennen kohdanneet, mutta haluaisimme tavata kasvotusten elokuun puolella. Laitathan hakemusta tulemaan mahdollisimman pian osoitteeseen rekry@tonto.fi.

Heräsikö kysymyksiä? Voit soittaa ihmisten aikoihin tai laittaa viestiä WhatsAppilla Juhanalle, puh. 050 5700 733.

takaisin
Tee asiat hieman helpommin
Tonto Helsinki on kuin tuotantoyhtiö, mutta suunniteltu ja tehty tämän päivän tarpeita varten.
Ota yhteyttä